”Järeämmätkin ratkaisut kätevästi tutulta kumppanilta”

Yli 30 vuotta toiminut, palkittu kuopiolainen Maalaamo Vernissa on hyödyntänyt Vatupassin palveluita hyvin erilaisissa kohteissa. Syksyllä vastaan tuli myös molemmille poikkeuksellisen haastava työmaa, mutta kahden ammattilaisen yhdistäessä voimansa urakasta selvittiin kepeästi.

Työnjohtaja Kari Miettinen kuvailee huvittuneena Vernissan ja Vatupassin yhteistyön alkua.

”Hintahan se oli ratkaiseva tekijä, heh! Hyvän tarjouksen perusteella alettiin yhteistyö puolenkymmentä vuotta sitten, mutta sittemmin Vatupassin palvelualttius ja luotettavuus ovat tulleet tutuksi ja tärkeäksi. Yhteistyötä on jatkettu, kun homma toimii kaikin puolin. Aina on saatu tilattu palvelu ajallaan”, Miettinen toteaa.

Syksyllä Vernissa tarvitsi Vatupassin apua normaalia monimutkaisemmassa operaatiossa. Kerrostaloyhtiön ikkunanvaihtoprojekti muuttui haastavaksi seinätasoitteesta löytyneen asbestin takia. Kerrostalon ikkunat purettiin ulkokautta, jotta estettiin purkujätteen pääsy asuntoihin. Avuksi tarvittiin järeää mastolavaa, joka löytyikin kätevästi Vatupassilta. Useassa kohteessa Vernissa huolehtii itse nostimien asennuksesta, mutta muhkean koon takia lava tilattiin valmiiksi asennettuna.

”Usein siirretään nostimet itse, mutta tässä tapauksessa mastolava oli tarvetta saada paikan päälle valmiiksi asennettuna. Asennus toimii Vatupassilla aina mainiosti ja varsinkin tässä viimeisessä kohteessa palvelu oli erinomaista. Siksipä Vatupassia käytämmekin. Meille on tärkeää, että tarvittavat koneet ja välineet ovat sovitusti paikallaan ja tähän voi luottaa. Toimituksessa ei ole koskaan ollut minkäänlaista ongelmaa Vatupassin kanssa, oli kyseessä sitten nostimet tai telineet. Kesän ruuhkahuippuina saattaa joutua ottamaan muiltakin toimittajia, mutta pääasiassa tukeudumme Vatupassiin”, kertoo Miettinen.

Luotettavan toimituksen lisäksi kiitosta saa myös Vatupassin myynnin asiakaspalvelu.

”Homma toimii erittäin hyvin puolin ja toisin. Aina saa ihmiset kiinni, tai vähintään soitetaan heti takaisin. Tavoitettavuus on erittäin hyvä ja sehän säästää aikaa. Ei ole mitään syytä lopettaa tätä yhteistyötä” Miettinen jatkaa ja lähettää Vatupassin toimistolle lämpimät kiitokset vuosien hyvästä palvelusta.


Jaa artikkeli: