VRP Keski-Suomi Oy

Saadaan keskittyä olennaiseen

Vuokraus säästää aikaa ja kasvattaa työtehoja

VRP Keski-Suomi Oy:n työntekijöiden kelpaa lounastaa ja vaihtaa kuulumisia kahvitauolla toimivissa työmaatiloissa, joissa on kaikki tarvittava. Koska yritys tahtoo tarjota työntekijöilleen aina uudenveroiset ja tasokkaat taukotilat, on työmaatilojen vuokraaminen ollut firman kohdalla toimivin ratkaisu.

”Vuokraamalla saamme joka kerta käyttöömme laadukkaat ja siistit tilat toiveidemme mukaisilla muutoksilla. Tilat ovat helppohoitoiset ja ehjät. Meidän tarvitsee tuoda niihin vain sähkö ja vesi”

VRP Keski-Suomi Oy on erikoistunut korjaus-, teollisuus- ja liiketilarakentamiseen sekä KVR-urakointiin. Lisäksi yrityksellä on omaa asuntotuotantoa. Firmalla on rakennushankkeita ympäri maan, ja aikataulut ovat usein tiukat. Työmailla tahdotaankin keskittyä täysillä omaan tekemiseen. Siksi yritys ei lähde itse huolehtimaan työmaatilojen rakentamisesta tai kuljetuksesta. Avaimet käteen -periaatteella toimiva vuokraus on työnjohtaja Jari Hellmanin mukaan hintansa väärti.

”Yhteistyömme on toiminut moitteettomasti, ja sovituista asioista on pidetty kiinni. Palvelussa on myös joustettu esimerkiksi tilojen asennusajankohtien kohdalla”, kertoo Hellman.

Mies kiittelee myös Vatupassin nopeaa reagointia muuttuviin tekijöihin ja huomaavaista, ihmisläheistä asiakaspalvelua.

”Tänä talvena työmaatiloihimme asennetut luiskat tulivat yllättäen sen verran liukkaiksi, että ne aiheuttivat jo riskin. Vatupassilta tähän reagoitiin nopeasti, ja luiskojen tilalle asennettiin portaat ilman lisäkustannuksia”, Hellman kertoo.

Hellmanin mukaan yhteistyö Vatupassin kanssa onkin jatkunut juuri toimivan kokonaisuuden vuoksi: hyvä ja nopea palvelu, järkevä hinnoittelu, asiakkaan toiveiden tarkka kuuntelu – kaikki samasta paikasta.

Lue myös nämä