Mika Tirkkonen

Toisen polven vatupassilainen

Ammattitaito tulee oppimalla käytännössä. Tämän tietää Vatupassin asentaja Mika Tirkkonen. Ala ja sen vaatimukset muuttuvat jatkuvasti ja ainut tapa pystyä palvelemaan asiakkaita päivästä toiseen, on kuunnella, kokeilla ja oppia.

Rauhallisen ja jämerän Mikan normaaliin työpäivään kuuluvat vierailut eri työmailla. – Aamulla kävin tuossa asentamassa lämmöt. Olikin harvinainen päivä, että se oli ainut keikka, Mika ihmettelee hiljaista joulunaluspäivää.

Kuten monille muillekin vatupassilaiselle, Mikalla työ on kulkenut suvussa. Isän työskennellessä firmassa kuviot ja myymälät tulivat tutuksi ja samalla myös Vatupassin työkulttuuri.

– Erittäin helppo oli hypätä tähän mukaan. Lapsuudessa jo tuli pyörittyä isän mukana ja monet työkavereista oli jo valmiiksi tuttuja. Olin ensin kesätöissä ja armeijan jälkeen sitten luontevasti jatkoin hommissa. Täällä on kyllä otettu jo nuorena hyvin vastaan ja helppo on ollut sopeutua työelämään.

Mikalla on kokemusta useastakin kaupungista. Hän on työskennellyt Vatupassille pääkaupunkiseudulla, Lappeenrannassa, Jyväskylässä ja Joensuussa. Vaikka kaupunki vaihtuu, niin Vatupassin henki pysyy samana.

– Toki kaupungeissa on myös eroja riippuen vetäjästä. Mutta sinänsä työ on samanlaista kaikkialla ja joka paikassa on myös ollut hyvä työporukka. Hyvin harvassa on aamut, jolloin olisi harmittanut tulla töihin.

Asentajan työ vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä ja uuden oppimista. Tämän Mika on oppinut kantapään kautta.

– Erilaisia mahdollisuuksia kouluttautua toki on. Mutta kyllä tilanteet ja kokeneemmat työkaverit on ne, jotka todella kouluttaa tähän työhön. Parhaiten oppii, kun pääsee työskentelemään tiimissä, jossa on pitkään palvelutta porukkaa. Sieltä se oppi tulee. Vaikka itellä oliskin ollut tilanne, jossa on ymmällään, niin aina on ympäriltä löytynyt ratkaisu. Vanhemmilla työntekijöillä on sitä tietotaitoa, jota kannattaa kuunnella.

Mika kannustaakin alalle ihmisiä taustasta tai koulutuksesta huolimatta. Tekemällä oppii ja hyvässä sakissa apua kyllä löytyy.

– Tekevä kaveri kyllä pärjää tällä alalla. Ite olen nyt kymmenen vuotta tehnyt ja hyvin on maistunut. Sitähän ei tiedä, vaikka täältä tulisi eläköidyttyä. Ei oo ollenkaan mahdoton ajatus.

Julkaistu 12.2.2020.

Lue myös nämä

Jukka ja Anssi Törmälä

Kyllä työntekijät on meille ykkönen

Vatupassin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Jukka Törmälä on kuin heimopäällikkö, vanha viisas, joka puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä. Syksyllä 2019 papin toimesta Vatupassin hallintoon hypänneestä Anssi Törmälästä taas huokuu ymmärrys ja lempeys, joka tekee hänestä hyvin pidetyn hahmon työyhteisössä.

MEILLE TÖIHIN

Sinun uratarinasi tämän joukon jatkoksi?